Viimeinen työvuoro

Näin viimeisen työvuoron kunniaksi ajattelin listata mieleenpainuvimpia työtilanteita.

Aloitetaan parista viime vuorosta. Keskiviikkoiltana Ljubljanan yli pyyhkäisi pari tuntia kestävä ukkosmyrsky. Matkallani töihin alkoi jo jyrähdellä ja salamoita välähdellä. Pistin juoksuksi, jotten kastuisi pahasti. Saapuessani hotellin aulaan törmäsin itkeviin italialaislapsiin, jotka olivat luokkaretkellä ja yöpyivät hotellissa. Yritettiin selvittää työparini kanssa mitä oli tekeillä ilman mitään yhteistä kieltä. Työpari soitteli italialaisia nimiä läpi varauslistalta etsien heidän opettajaansa ja minä puolestaan yritin lohdutella paniikissa olevia lapsia. Ymmärsin, että he pelkäsivät ukkosta, koska aina kun taivaalla välähti tai jyrähti joku heistä kiljahti ja se tarttui heti muihin hysterian lailla. Huomasin miten he selvästi hakivat vain turvaa ja ohjasin heidät kanssani istumaan respan sohville. Muutama heistä kipusikin syliini istumaan ja ei siinä muu auttanut kuin yrittää lohduttaa ja olla turvana vähäisillä italian taidoillani. Kun opettaja saatiin kiinni hän tuli noutamaan oppilaansa. Kävi ilmi, että he olivat säikähtäneet ukkosta ja yrittäneet löytää opettajaa, mutta eksyneet paniikissa.

Tästä opin taas, että aina ei yhteistä kieltä tarvita, jotta pystyy auttamaan toista. Ihmisen kehon kielestä sekä eleistä pystyy päättelemään paljon. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun turvallisuusalan töissä olin tekemisissä lasten kanssa. Uskon, että taustastani koulunkäynninohjaajana oli apua tässä. Esimerkiksi työparini sanoi, ettei todellakaan tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä itkevien lasten kanssa.

Torstaiyönä puolestaan hotellin avoimesta ovesta pölähti sisään huumeiden vaikutuksen alainen henkilö, joka ei ollut hotellin asiakas. Vaikka hän puhuikin sloveniaa ei työparini saanut mitään selvää hänen puheistaan. Ohjasimme hänet puheella ulos, mutta hän tuli parin minuutin päästä uudestaan sisään. Hän vaelteli ympäri hotellin aulaa vain katsellen ympärilleen ja puhellen yksittäisiä sanoja sloveniaa, eikä tuntunut reagoivan puheeseen enää mitenkään. Työparini oli jo soittamassa poliisia paikalle kun henkilö vain juoksi ulos. Onneksi mitään sen vakavempaa ei sattunut vaikka henkilön käytös olikin todella ennalta arvaamatonta.

Yhtenä työvuorona hotellin asiakkaiksi tuli suomalaisia. Olin niin yllättynyt tilanteesta, että jäädyin täysin kuullessani pitkästä aikaa suomea. En ollut yhtään miettinyt, että sellainenkin tilanne voisi tulla vastaan. Enkä ollutkaan sitä ennen törmännyt muihin suomalaisiin muita työssäoppijoita lukuunottamatta. Suomalaisvierailla oli ongelmia matkalaukkujen lukkojen kanssa, joten autoin heitä tiirikoimaan lukkoa auki veitsellä ja ruuvimeisselillä siinä onnistumatta. Ohjeistin heitä kääntymään seuraavana päivänä lukkosepän puoleen.

Kerran hotellissa yöpyi noin 40 henkinen italialainen opiskelijaryhmä. Keskiyön aikaan heidän opettajansa pyysi lupaa käyttää yhtä aulatilan tyhjää huonetta pikaisen palaverin vuoksi. Lupa myönnettiin sillä ehdolla, että he puhuisivat normaalilla äänellä eivätkä aiheuttaisi muuten häiriötä. Kävi ilmi, että heillä oli hankaluuksia pitää volyymi alhaalla ja heille käytiinkin useaan otteeseen huomauttamasta tästä. Kaiken huippu oli se kun yhtäkkiä huoneessa alettiin laulaa italialaisittain Paljon onnea vaan -laulua, jolloin työparini oli menettämässä jo hermonsa. Selvittiin siitäkin tilanteesta tietenkin, mutta tästäkin sai mietittävää oliko alkujaankaan järkevää heidän pitää kokoustaan siellä keskellä yötä.

Yhtenä iltana tuli soitto respan puhelimeen, että huoneessa on todella kuuma. Lähdin tutkimaan tilannetta ja ajattelin että laitan heille vain tuulettimen päälle tai kylmemmälle. Kävi ilmi, että joku oli vaihtanut ilmastoinnin kauko-ohjaimen kiinaksi. Huoneessa olevia kattoikkunoitakaan ei voinut avata rankkasateen vuoksi. Google kääntäjän avulla sain lopulta kielen vaihdettua englanniksi, mutta ilmastointi ei silti lähtenyt käyntiin. Ongelma ratkesi kun avasin sulakekaapin oven ja huomasin yhden johdonsuojakatkaisijan olevan 0-asennossa. Työparilta varmistettuna laitoin sen takaisin 1-asentoon, jonka jälkeen kaukosäädin ja ilmastointi toimivat taas täydellisesti. Vaikka pari kertaa meinasi usko loppua paahtavan kuumassa huoneessa.

Muutamia kertoja olen myös kuljettanut päihtyneessä tilassa olevia vieraita omiin huoneisiinsa kun he eivät ole itse meinanneet päästä portaita ylös tai saada ovea aukeamaan. Koulun voimankäytöntunneilta opittuja taitoja siis laitettu ensimmäistä kertaa käytäntöön.

Myös yksi mieleenpainuvimmista työvuoroista on ollut se kun pääsin avustamaan poliisia hänen tehtävissään, vaikkakin se koostui vain papereiden täytöstä ja puhumisesta. Tästä kuitenkin kerroin jo aiemmin tarkemmin.

Yhteenvetona voisi sanoa, että parhaimpia ja opettavaisimpia työkokemuksia ovat olleet normaalista poikkeavat asiakaspalvelutilanteet. Muiden auttaminen ja ongelmien ratkaisu ovat tulleet tutuksi työvuorojen aikana.

Viimeinen viikko

Tällä viikolla juhlitaan monissa maissa kuin myös Sloveniassakin kevättä. Maanantaina Tivoli puistossa oli illalla suuri kokko ja slovenialaisia bändejä esiintymässä. Meno muistutti pieniä festareita ja juhlivaa kansaa riitti niin vauvasta vaariin. Juhlat jatkuivat yömyöhään sillä 1. ja 2. toukokuuta ovat täällä vapaapäiviä. 

Itse kuitenkin työskentelen nuo päivät tai pikemminkin yöt. Ne ovatkin viimeisimpiä työvuorojani täällä. Juuri kun tuntuu, että on oppinut talon tavoille ja minun tekemisiini luotetaa enemmän on aika lähteä. Ehkä vaihdon pituus onkin siitä syystä juuri sopiva. Jos olisin ollut lyhyemmän ajan en välttämättä olisi päässyt näin hyvin niin sanotusti sisään työhön. Toisaalta jos olisin ollut kauemmin niin työ olisi varmasti loppua kohden alkanut tuntua liian yksitoikkoiselta. 

Vaikka olenkin viihtynyt Ljubljanassa on silti mukava palata kotiin Suomeen. On vaikea kuvitella, että viikon päästä kaikki tämä on jo takanapäin. Kaikki tämä, mikä nyt on tavallista arkea. Päätös lähteä ulkomaille on osoittautunut jälleen todella hyväksi. Olen ehtinyt reissata ympäri Sloveniaa ja Itävallassakin, tutustunut moniin uusiin ihmisiin eri kansalaisuuksista ja oppinut heidän tavoistaan ja kulttuureistaan. Sekä ennen kaikkea olen kehittynyt omassa ammatissani.

Tällä viikolla on edessä siis vielä muutamat työvuorot ja arviointikeskustelut työohjaajani sekä ZNI:n työntekijän kanssa. Minua hieman jännittää tuleva arviointikeskustelu, mutta uskon sen menevän hyvin kuitenkin. Vapaa-ajalla aika menee vielä nauttien kesäisistä keleistä ja uusien ystävien seurasta.