Viimeinen työvuoro

Näin viimeisen työvuoron kunniaksi ajattelin listata mieleenpainuvimpia työtilanteita.

Aloitetaan parista viime vuorosta. Keskiviikkoiltana Ljubljanan yli pyyhkäisi pari tuntia kestävä ukkosmyrsky. Matkallani töihin alkoi jo jyrähdellä ja salamoita välähdellä. Pistin juoksuksi, jotten kastuisi pahasti. Saapuessani hotellin aulaan törmäsin itkeviin italialaislapsiin, jotka olivat luokkaretkellä ja yöpyivät hotellissa. Yritettiin selvittää työparini kanssa mitä oli tekeillä ilman mitään yhteistä kieltä. Työpari soitteli italialaisia nimiä läpi varauslistalta etsien heidän opettajaansa ja minä puolestaan yritin lohdutella paniikissa olevia lapsia. Ymmärsin, että he pelkäsivät ukkosta, koska aina kun taivaalla välähti tai jyrähti joku heistä kiljahti ja se tarttui heti muihin hysterian lailla. Huomasin miten he selvästi hakivat vain turvaa ja ohjasin heidät kanssani istumaan respan sohville. Muutama heistä kipusikin syliini istumaan ja ei siinä muu auttanut kuin yrittää lohduttaa ja olla turvana vähäisillä italian taidoillani. Kun opettaja saatiin kiinni hän tuli noutamaan oppilaansa. Kävi ilmi, että he olivat säikähtäneet ukkosta ja yrittäneet löytää opettajaa, mutta eksyneet paniikissa.

Tästä opin taas, että aina ei yhteistä kieltä tarvita, jotta pystyy auttamaan toista. Ihmisen kehon kielestä sekä eleistä pystyy päättelemään paljon. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun turvallisuusalan töissä olin tekemisissä lasten kanssa. Uskon, että taustastani koulunkäynninohjaajana oli apua tässä. Esimerkiksi työparini sanoi, ettei todellakaan tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä itkevien lasten kanssa.

Torstaiyönä puolestaan hotellin avoimesta ovesta pölähti sisään huumeiden vaikutuksen alainen henkilö, joka ei ollut hotellin asiakas. Vaikka hän puhuikin sloveniaa ei työparini saanut mitään selvää hänen puheistaan. Ohjasimme hänet puheella ulos, mutta hän tuli parin minuutin päästä uudestaan sisään. Hän vaelteli ympäri hotellin aulaa vain katsellen ympärilleen ja puhellen yksittäisiä sanoja sloveniaa, eikä tuntunut reagoivan puheeseen enää mitenkään. Työparini oli jo soittamassa poliisia paikalle kun henkilö vain juoksi ulos. Onneksi mitään sen vakavempaa ei sattunut vaikka henkilön käytös olikin todella ennalta arvaamatonta.

Yhtenä työvuorona hotellin asiakkaiksi tuli suomalaisia. Olin niin yllättynyt tilanteesta, että jäädyin täysin kuullessani pitkästä aikaa suomea. En ollut yhtään miettinyt, että sellainenkin tilanne voisi tulla vastaan. Enkä ollutkaan sitä ennen törmännyt muihin suomalaisiin muita työssäoppijoita lukuunottamatta. Suomalaisvierailla oli ongelmia matkalaukkujen lukkojen kanssa, joten autoin heitä tiirikoimaan lukkoa auki veitsellä ja ruuvimeisselillä siinä onnistumatta. Ohjeistin heitä kääntymään seuraavana päivänä lukkosepän puoleen.

Kerran hotellissa yöpyi noin 40 henkinen italialainen opiskelijaryhmä. Keskiyön aikaan heidän opettajansa pyysi lupaa käyttää yhtä aulatilan tyhjää huonetta pikaisen palaverin vuoksi. Lupa myönnettiin sillä ehdolla, että he puhuisivat normaalilla äänellä eivätkä aiheuttaisi muuten häiriötä. Kävi ilmi, että heillä oli hankaluuksia pitää volyymi alhaalla ja heille käytiinkin useaan otteeseen huomauttamasta tästä. Kaiken huippu oli se kun yhtäkkiä huoneessa alettiin laulaa italialaisittain Paljon onnea vaan -laulua, jolloin työparini oli menettämässä jo hermonsa. Selvittiin siitäkin tilanteesta tietenkin, mutta tästäkin sai mietittävää oliko alkujaankaan järkevää heidän pitää kokoustaan siellä keskellä yötä.

Yhtenä iltana tuli soitto respan puhelimeen, että huoneessa on todella kuuma. Lähdin tutkimaan tilannetta ja ajattelin että laitan heille vain tuulettimen päälle tai kylmemmälle. Kävi ilmi, että joku oli vaihtanut ilmastoinnin kauko-ohjaimen kiinaksi. Huoneessa olevia kattoikkunoitakaan ei voinut avata rankkasateen vuoksi. Google kääntäjän avulla sain lopulta kielen vaihdettua englanniksi, mutta ilmastointi ei silti lähtenyt käyntiin. Ongelma ratkesi kun avasin sulakekaapin oven ja huomasin yhden johdonsuojakatkaisijan olevan 0-asennossa. Työparilta varmistettuna laitoin sen takaisin 1-asentoon, jonka jälkeen kaukosäädin ja ilmastointi toimivat taas täydellisesti. Vaikka pari kertaa meinasi usko loppua paahtavan kuumassa huoneessa.

Muutamia kertoja olen myös kuljettanut päihtyneessä tilassa olevia vieraita omiin huoneisiinsa kun he eivät ole itse meinanneet päästä portaita ylös tai saada ovea aukeamaan. Koulun voimankäytöntunneilta opittuja taitoja siis laitettu ensimmäistä kertaa käytäntöön.

Myös yksi mieleenpainuvimmista työvuoroista on ollut se kun pääsin avustamaan poliisia hänen tehtävissään, vaikkakin se koostui vain papereiden täytöstä ja puhumisesta. Tästä kuitenkin kerroin jo aiemmin tarkemmin.

Yhteenvetona voisi sanoa, että parhaimpia ja opettavaisimpia työkokemuksia ovat olleet normaalista poikkeavat asiakaspalvelutilanteet. Muiden auttaminen ja ongelmien ratkaisu ovat tulleet tutuksi työvuorojen aikana.

Viimeinen viikko

Tällä viikolla juhlitaan monissa maissa kuin myös Sloveniassakin kevättä. Maanantaina Tivoli puistossa oli illalla suuri kokko ja slovenialaisia bändejä esiintymässä. Meno muistutti pieniä festareita ja juhlivaa kansaa riitti niin vauvasta vaariin. Juhlat jatkuivat yömyöhään sillä 1. ja 2. toukokuuta ovat täällä vapaapäiviä. 

Itse kuitenkin työskentelen nuo päivät tai pikemminkin yöt. Ne ovatkin viimeisimpiä työvuorojani täällä. Juuri kun tuntuu, että on oppinut talon tavoille ja minun tekemisiini luotetaa enemmän on aika lähteä. Ehkä vaihdon pituus onkin siitä syystä juuri sopiva. Jos olisin ollut lyhyemmän ajan en välttämättä olisi päässyt näin hyvin niin sanotusti sisään työhön. Toisaalta jos olisin ollut kauemmin niin työ olisi varmasti loppua kohden alkanut tuntua liian yksitoikkoiselta. 

Vaikka olenkin viihtynyt Ljubljanassa on silti mukava palata kotiin Suomeen. On vaikea kuvitella, että viikon päästä kaikki tämä on jo takanapäin. Kaikki tämä, mikä nyt on tavallista arkea. Päätös lähteä ulkomaille on osoittautunut jälleen todella hyväksi. Olen ehtinyt reissata ympäri Sloveniaa ja Itävallassakin, tutustunut moniin uusiin ihmisiin eri kansalaisuuksista ja oppinut heidän tavoistaan ja kulttuureistaan. Sekä ennen kaikkea olen kehittynyt omassa ammatissani.

Tällä viikolla on edessä siis vielä muutamat työvuorot ja arviointikeskustelut työohjaajani sekä ZNI:n työntekijän kanssa. Minua hieman jännittää tuleva arviointikeskustelu, mutta uskon sen menevän hyvin kuitenkin. Vapaa-ajalla aika menee vielä nauttien kesäisistä keleistä ja uusien ystävien seurasta. 

Vko 8/9

Toiseksi viimeinen viikko vaihdosta meneillään. Nopeasti on mennyt.

Työt hotellilla sujuvat rutiinilla. Nyt kun olen ainut työssäoppija täällä työtehtäviä on enemmän. Työ tuntuu mielekkäämmältä kun on tehtävää ja on oppinut tuntemaan työntekijöitä. Joskus kun töissä on sijaisia olen heitä paremmin kartalla ja hoidan kaikki työtehtävät. Tulee kyllä niin hyvä fiilis kun pystyy auttamaan asiakkaita ja selvittämään ongelmia. Ja ennen kaikkea toimimaan itsenäisesti, mikä onkin ollut yksi tavoitteistani. Toki minulla on käytössä työpuhelin hätätilanteita varten, mutta sitä en ole vielä tarvinnut.

Vapaa-aikana olen tutustunut Ljubljanan ympäristöön enemmän. Kävin muun muassa vaeltamassa Smarna Gora kukkulalle. Sieltä oli huikeat näkymät kaupunkiin ja vuorille. Olin yllättänyt miten paljon paikallisia tuli vastaan vaelluspoluilla. Slovenialaisille luonto ja liikunta ovatkin tärkeitä asioita.

Ljubljanan jalkapallojoukkue tippui liigasta. Minulle tämä näkyy lähinnä niin, että pelien aikaan on rauhallisempaa ja stadionin läheisyys ei täyty enää mellakkapoliiseista. Joillekin paikallisille jalkapallo on henki ja elämä ja oman kaupungin joukkuetta kannatetaan henkeen ja vereen. Muistan ensimmäisen kerran kun satuin kulkemaan bussilla pelien aikaan. Suuri joukko iloisia ja humalaisia liilaan pukeutuneita faneja täytti bussin laulaen kannustuslaulua. Meno oli sangen äänekästä sekä riehakasta ja olinkin hämmilläni ennen kuin osasin yhdistää heidän olevan matkalla matsia katsomaan.

Retki Wieniin

Viikonlopun vietin aurinkoisessa Wienissä Itävallan pääkaupungissa. Lähdin matkaan lauantaiaamuna töiden jälkeen. Tällä kertaa olin varannut kyydit etukäteen soittamalla itse kuljetusfirmaan. Halusin olla varma, että matka sujuisi tällä kertaa ongelmitta.

Matka taittui lähes täydellä tila-autolla noin neljässä tunnissa. Matkaan sisältyi rajan ylitys, jossa automme pysäytettiin ja tutkittiin viranomaisten toimesta. Kaikki oli tietenkin kunnossa ja pian pääsimme jatkamaan matkaa Itävallan puolelle.

Wienissä majoituin itävaltalaisen ystäväni luona ja hän toimi matkaoppaanani. Tutustuimme kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin kävellen ja julkista liikennettä käyttäen. Wienissä on tapana matkustaa pienetkin matkat ratikalla, metrolla tai junalla. Myös uber on kovassa käytössä. Paikallisten mielestä kadut ovat liian täynnä kaupustelijoita sekä turisteja. Tämän kyllä itsekin huomasin kun kadut täyttyivät ihmismassoista.

Yörytmin takia päivät tuntuivat pitkiltä ja raskailta, mutta silti öisin unen saanti oli hankalaa. Viikonlopuksi sattui tähän mennessä vuoden kuumimmat päivän ja paahtavan auringon alla  lämpötila oli korkeimmillaan 28℃. Reissussa kului siis litroittain vettä ja aurinkorasvaa unohtumatta. Kaikki naureskelivat "pohjoisen tytölle" kun paloin naamasta rasvasta huolimatta.

Viikonloppu kului nopeasti ja maanantaina matkustin taas samalla kuljetusfirmalla takaisin Sloveniaan. Matkalla autosta puhkesi rengas ja juutuimme myös pahaan iltapäiväruuhkaan moottoritiellä Mariborista Ljubljanaan. Onneksi olin varannut aikaa liikkumiseen eli olin silti ajallaan töissä, vaikka matkaan meni neljän tunnin sijaan seitsemän. Onnekseni kanssamatkustajat sekä kuski olivat mukavia vaikka ahdasta olikin. Empä olisi uskonut, että pääsen vaihtoni aikana avustamaan renkaakin vaihdossa keskellä ei mitään.

Reissu oli silti onnistunut ja Wien todella kaunis kaupunki. Oli mukava tavata ystäväni ja paikallisia ihmisiä sekä tutustua taas uuteen kulttuuriin ja vähän kieleenkin. Pieni irtiotto omasta Ljubljanan arjesta tuntui olevan kohdillaan.

Työtilanteita

Tällä viikolla hotellin yövuoroissa on ollut harvinaisen paljon tekemistä. Hotelli on koko ajan buukattu täyteen ja vieraat vaihtuvat tiuhaan ja saapuvat ja lähtevät eri vuorokauden aikoina. Säiden suosiessa monet vieraat viipyvät ulkona pidemmälle yöhön ja usein palaavat hotellille myöhään päihtyneessä mielentilassa. Tämä on aiheittanut häiriöitä, joihin on puututtu.

Tosiaan kelien lämmetessä turistit ovat saapuneet kaupunkiin. Heidän perässään tänne on tullut muista niin sanotuista köyhimmistä maista taskuvarkaita. Itse en ole onnekseni heihin kaduilla törmännyt.

Eräällä hotellin malesialaisella vieraalla ei ole käynyt niin hyvä tuuri. Häneltä oltiin varastettu lompakko, jossa oli suuria summia käteistä eri valuutoissa. Hän oli lukenut netistä Slovenian olevan turvallinen maa ja naiivisti uskonut sen. Joku oli löytänyt lompakon myöhemmin ilman käteistä ja vienyt sen poliisiasemalle. Poliisi toi sen hotellille omistajalleen ja tätä seurasi noin puolentoista tunnin kestoinen selvittely ja paperien täyttäminen.

Ajattelin seurata tapahtumia poliisin saapuessa vain sivusta samalla hoitaen omia työtehtäviäni. Minua kuitenkin pyydettiin mukaan auttamaan kääntämisessä ja todistamaan, että kerrottu tarina on sama jonka olin kuullut jo aiemmin vieraalta. Mukavaa kun pystyi olemaan avuksi, vaikka siinä menikin yllättävän pitkä aika. Todennäköisesti johtuen kielimuurista. Malesialaisia saapui paikalle jatkuvasti enemmän yrittäen auttaa tilannetta, mikä vain sekoitti enemmän. Hotellin aula oli myös täynnä muita vieraita, koska tapahtuma herätti selvästi uteliaisuutta. Lopulta siirryimme erilliseen huoneeseen, jossa pystyimme olla rauhassa ilman suurempia häiriötekijöitä.

Poliisi uskoi rahojen vielä löytyvän, koska keskustan aluetta valvotaan kameroilla jatkuvasti. Samana päivänä oltiin raportoitu myös yli 30 muuta tasku- ja reppuvarkautta. Poliisi epäili bulgarialaisia taskuvarasjengejä, jotka kesäisin saaapuvat Ljubljanan keskustaan. Hän myös kehotti meitä hotellin työntekijöitä varoittelemaan vieraita jättämättä omaisuutta vartioimatta tai helposti saataville.

Kehittymistä

Viime viikon lopulla kävin tapaamassa esimiestäni toimistolla. Hän ei osaa paljon englantia, joten kommunikointi tapahtuu suureksi osaksi elekielellä ja yksittäisillä sanoilla englantia ja sloveniaa. Oli mukava nähdä millaisissa tiloissa esimerkiksi suunnittelut ja muut tapahtuvat. Paikassa oli myös turvatoimia, esimerkiksi vartija ulko-ovella ja toinen vartija yrityksen tiloihin tullessa. Tämä osaltaan esti ulkopuolisten pääsyä tiloihin. Esimieheltäni kyselin mahdollisuutta tutustua myös muihin työpaikkoihin. Sovittiinkin viikonlopuksi töitä konsertteihin, mitkä kuitenkin jostain syystä peruuntuivat myöhemmin.

Muut suomalaiset työssäoppijat palasivat viikonloppuna Suomeen. Tämä tarkoittaa osaltani sitä, että työskentelen hotellissa yksin työparin kanssa. Työpareihin on ollut nyt vähän helpompi tutustua ja he ovat olleet puheliaampia. Ehkä on jännittänyt puhua englantia niin monelle saman aikaisesti. Myös kierrokset ja kaikki muutkin työtehtäväni teen nyt yksin.

 Työtehtäviini kuuluu siis kierrokset hotellin sisällä sekä ulkona tunnin välein, ovien sulkeminen ja lukitseminen, häiriötekiöihin puuttuminen, paloturvallisuuden ylläpitäminen, ja asiakaspalvelu esimerkiksi respassa ollessa. Eniten olen mielestäni kehittynyt englannin kielisessä asiakaspalvelussa. Tälläinen hotelli on loistava työssäoppimiskohde sen kansainvälisyyden takia. Suurin osa vieraista on ulkomaalaisia, joten kansainvälisiä kontakteja tulee paljon. Onneksi suurin osa vieraista toistelee samoja kysymyksiä, joihin osaan vastata. Muiden auttamisesta tulee hyvä mieli jota seuraa onnistumisen tunne kun vaikeakin tilanne saadaan selvitettyä. 

Ensimmäiset työviikot tuntuivat lähinnä vain tylsältä istumiselta. Nyt kun katson taaksepäin huomaan miten paljon olen oppinut vain tarkkailemalla muita työntekijöitä. Varsinkin asiakaspalvelussa ja tilanteissa, joissa puhutetaan häiriötekijöitä. Tai tilanteissa, joissa kielimuuri tulee totaalisesti vastaan. Ilman parin viikon sivusta seurantaa, en todennäköisesti olisi kehittynyt ja oppinut näin paljon. 

Turvallisuusalan työ Sloveniassa

Vaihtoni aikana olen päässyt tutustumaan slovenialaiseen työskentelyyn turvallisuusalalla. Alalla on paljon samankaltaisuuksia, mutta myös eroavaisuuksia Suomen tapoihin verrattaessa.

Työn eroavaisuuksia

• ei voimankäyttövälineitä tai -vyötä
• ei turvakenkiä
• työpaidan kanssa omat housut
• avaimet yms kulkeutuvat vyölaukussa

• paljon näkyvää vartiointia kaduilla, ei niinkään poliiseja katukuvassa
• luvattomia voimankäyttövälineitä esim. patukka taskuun piilotettuna
• arvokuljettajilla luotiliivit sekä aseet

Vartijoihin olen törmännyt esimerkiksi kauppakeskuksissa, kaupoissa, suurilla kaduilla ja kulkuneuvoissa lipuntarkastajan kanssa sekä hotelleissa. Lisäksi tiedän heidän työskentelevän myös kouluilla, lentokentällä ja tapahtumissa. 

Suurin työväline täällä on oma suu. Vartijat (tai kuten täällä sanotaan "turvallisuus" eli "varnost" tai "varovanje") puuttuvat tilanteisiin puhumalla. Hyvän vartijan tulee siis olla sosiaalisesti lahjakas. Outoa on se, miten harva vanhempi vartija ei osaa englantia kun ottaa huomioon miten kansainvälinen pääkaupunki on. 

Vartijat eivät kanna mukanaan voimankäyttövälineitä, pois lukien arvokuljettajat joilla on aseet. Niin sanottu vartijakoulu kestää muutaman kuukauden, jonka jälkeen saa laillisesti toimia vartijana. Työkentällä naiset ovat huomattava vähemmistö.

Ljubljanassa oli eräs viikonloppu jalkapallo-ottelu, jossa Arh yrityksen työntekijöitä oli töissä. Olin pettynyt kun en itse päässyt sinne. Kuulin myöhemmin, että meno oli ollut aika villiä ja paikalla oli ollut mellakkapoliiseillekin työtä. Täälläkin vartijat ovat tekemisissä viranomaisten kanssa, suurimmaksi osaksi poliisien ja rajavartijoiden. 

Oman työssäoppimisjakson aikana en ole ollut tekemisissä virkavallan kanssa. Työpaikalla on vain uhkailtu asiakkaita poliisille soitolla. Poliisin osuessa paikalle sakkoja voi saada helposti. Esimerkiksi meluamisesta, roskaamisesta, pyörällä päihtyneenä ajamisesta tai autotien ylittämisestä ilman suojatietä.